Auton osto Saksasta

Käytettyjä autoja ostetaan ja tuodaan Suomeen edelleen runsaasti Euroopasta. Suosituin maa auton hankkimiseen on yhä tänä päivänä Saksa. Saksan suosio auton ostajien keskuudessa on säilynyt vuodesta toiseen hyvin voimakkaana.

Syy suosioon on todennäköisesti 90-luvulla alkanut autojen tuonti (etenkin Mercedes Benz) runsaampana nimenomaan juuri Saksasta. Matkat ovat suhteellisen lyhyitä ja edullisia. Tarjonta on myös todella runsasta ja laadukasta.  Lisäksi autojen varustelutaso on aivan toista luokkaa kuin Suomessa myytävissä, pois lukien useimmiten lohkolämmitin. Varsinkin Saksan pohjoisimmasta osasta hankitut autot vastaavat talvivarustelultaan täysin Suomeen uutena tuotuja autoja mukaan lukien mm. istuinlämmittimet.

Suomeen uutena maahantuotavat autot ovat useimmiten varustelutasoltaan aivan perustasoa johtuen siitä, että lisävarusteet maksavat uutena ostetuissa autoissa tolkuttoman paljon.

Saksasta hieman käytetyn auton hankkiminen kannattaa yhä edelleen. Vaikka tulli verottaakin tuontiautoja mm. vuosiluvun ja varustelutason mukaan, jää hinta silti alemmaksi, kuin kotimaahan uutena tuodulla ja nyt käytettynä myytävänä autolla. Lisäksi erona on Saksasta tuodun auton parempi varustelutaso sekä ruosteeton kori. Meillä kotimaassa suolaa kylvetään ja levitetään surutta pitkin talvea, joka ei voi olla millään näkymättä jo muutaman vuoden ikäisissä autoissa. Saksassa tätä ongelmaa ei ole ja autot ovat koriltaan huomattavasti paremmassa kunnossa.

Mahdollisia haittoja

Aina on olemassa vaara, että autoa ostaessa ulkomailta tulee huijatuksi. Tämä vaara toki on olemassa myös kotimaasta ostetuissa autoissa, mutta kuluttajan suoja on parempi. Lisäksi tänä päivänä internetistä ja sosiaalisesta mediasta on tullut väline, jossa huijarit tulevat ilmi ennemmin tai myöhemmin. Nykyään tieto huijauksesta leviää kulovalkean tavoin muutamassa tunnissa ympäri maata. Tähän ei yksinkertaisesti kenelläkään autokauppiaalla ole varaa.

Yleisimmät ongelmat Euroopasta tuoduilla autoilla on matkamittarin lukeman vääristelyt. Mittareita ruuvataan myyjän toimesta surutta alaspäin näyttämään todellisia ajokilometrejä huomattavasti vähemmäksi. Näitä tarinoita on kuultu niin kauan kuin autoja on saksasta tuotu. Mittarin ruuvauksen lisäksi huoltokirjoja väärennetään ja sisustan kuluvia osia vaihdetaan, kuten mm. ratti, vaihdekepin nuppi jne. Erilaisia kolarivaurioita pyritään peittämään ja piilottelemaan mahdollisimman hyvin. Useimmiten myös avain on teetetty uusiksi sekä etulamppujen lasit ja tuulilasi vaihdettu. Nämä kaikki saavat vaikuttamaan pienellä rahalla auton huomattavasti paremmalle kuin mitä se todellisuudessa onkaan.

Suurin osa Saksasta tehdyistä autokaupoista on kuitenkin onnistuneita. Varuillaan ja tarkkana kannattaa joka tapauksessa olla. Tämä pätee niin kotimaassa kuin ulkomaillakin tehtyjä autokauppoja.

Hyödyllisiä linkkejä auton tuontiin Saksasta:

http://www.autoscout24.de/
http://www.tulli.fi/
http://www.autotsaksasta.net/
http://www.mobile.de/
http://www.autoliitto.fi/tietopankki/auton-osto-ulkomailta/saksasta/